PINAATTIHYRRÄT
ne olivat ihanan rapeita ja pinaatin maku ei ollut liian voimakas, vaan juuri hyvä.
Taikina:
2dl vehnäjauhoja, 1½dl grahamjauhoja
2tl leivinjauhetta
2 porkkanaa hienoksi raastettuna
1tl suolaa, ½tl sokeria
0,75dl öljyä
1dl kylmää vettä
Täyte:
150g pakastepinaattia sulatettuna
½tl jauhettua inkivääriä
1tl kuivattua basilikaa
mustapippuria tai pippurisekoitusta.
1. Raasta porkkana ja sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään tasaiseksi. Kaaviloi tai painele taikina levyksi esim. kelmun päänne.
2. Sekoita keskenään täytteen ainekset
3. Levitä täyte taikinan päälle ja rullaa taikina kelmun avulla rullalle ja laita taikinarulla kelmussa hetkeksi kylmään (ainakin puoleksi tunniksi, jotta sitä on helpompi käsitellä. pakastin on hyvä vaihtoehto)
4. Leikkaa taikinasta viipaleita (n.1-1,5cm)
5. Paista viipaleita 20 min 200 asteessa, niin että rullat ovat kauniin värisiä ja pohja ruskehtaa.
Nauti heti lämpiminä jos mahdollista, mutta maistuvat oivilta hieman viileinäkin !
Itse nappasin noista vietävistä itselleni pari juna-evääksi kahvin kera ;)
| 2 dl | vehnäjauhoja |
| 1½ | grahamjauhoja |
| 2 tl | leivinjauhetta |
| 2 | porkkanaa hienoksi raastettuna |
| 1 tl | suolaa |
| ½ | sokeria |
| 0,8 dl | öljyä |
| 1 dl | kylmää vettä |
| 2 dl | vehnäjauhoja |
| 1½ | grahamjauhoja |
| 2 tl | leivinjauhetta |
| 2 | porkkanaa hienoksi raastettuna |
| 1 tl | suolaa |
| ½ | sokeria |
| 0,8 dl | öljyä |
| 1 dl | kylmää vettä |
Tein jälkkäriksi myös ihania kookosherkkuja; joten kookoksen vihaajat : älkää vaivautuko katsomaan !
niin vaivattomia ja maistuvat ihanilta. Täyttä kookosta !


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti