Hae tästä blogista

tiistai 8. helmikuuta 2011

jäätelö tiistai

Halusin jotain herkkua, ei liian makeaa , mutta silti sopivasti. Ja pientä kirpeyttä. Joten jätski oli paikallaan !

                                                       Mustikka-banaani jäätelö


en tehnyt kovin suurta määrää, mutta kahdelle tulee hyvän kokoiset annokset kyllä
1½ banaania
1    kiivi
2 kourallista mustikoita
pieni pala hunajamelonia

- pilko banaani, kiivi ja meloni ja laita ne pakastimeen kohmettumaan, ainakin puoleksi tunniksi (itse jätin ne sinne kolmeksi tunniksi kun olin töissä, mutta sen jälkeen ne olivatkin niin kohmeisia jo että jouduin hiukan niitä sulattelemaan)
- laita palat mustikoiden kera shaikkeriin ja sekoita ne jäätelöksi.
- loput seoksesta laitoin takaisin pakkaseen odottamaan seuraavaa herkuttelu hetkeä !

itse hieman vielä maustoin annosta kuivatuilla mansikanpaloilla (ihan kunnollisilla, eli ei lisättyä sokeria, rasvaa tai keinotekoisia väri- tai lisäaineita, eli ihan pakastekuivattuja), murustetuilla hamppukeksin paloilla ja pienellä lusikallisella maustamatonta soijajogurttia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti