Hae tästä blogista

veganismi ja urheilu

Olen itse todella kiinnostunut urheilusta ja urheilen paljon, myös opiskeluni paikkani ansiosta liikun koulussakin paljon. Sen vuoksi minua mietitytti paljon alkuaikoina kun alotin kokonaan vegaanin elämäntavan, että miten se vaikuttaa suorituksiini.
Tieto oli enemmänkin positiivista, eikä saanut sellaista oloa että nyt suoritukset varmaan heikkenevät, päinvastoin.
Onhan monet huippu-urheilijatkin eläneet kasvisravinnolla urheilunsa huippuaikoina.

Vegaanien hiilihydraattien saanti on myös yleensä keskimääräistä korkeampaa, mikä tukee liikuntaharrastuksia monella tavalla ja auttaa fyysisen suorituskyvyn ylläpitämistä suorituksen aikana.


Huomio proteiinin laatuun
Useimmat kasvikunnan tuotteet eivät ole proteiinin määrän tai laadun suhteen eläinproteiiniin verrattavia. Proteiinin laadulla tarkoitetaan sen imeytyvyyttä sekä erityisesti sen aminohappokoostumusta. Kasviproteiineissa on usein puutteita yhden tai useamman välttämättömän aminohapon suhteen. Vegaanien on proteiinin kokonaissaannin lisäksi kiinnitettävä huomiota myös proteiinin laatuun.
B12- vitamiini
tärkeä vitamiini varsinkin urheilijoille sillä se osallistuu mm. energiatuotantoon sekä happea kuljettavan hemoglobiinin valmistukseen. Urheilijoilla B12 tarvetta lisää kiihtynyt punasolujen hajoaminen, eritys ja tuotanto. Valitettavasti vitamiinia esiintyy vain eläinkunnan tuotteissa, joten vegaaneilla on suuri vaara joutua puutostilaan B12 suhteen. Vegaanien on siksi ehdottomasti käytettävä B12-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita kuten soijajuomia, ja mieluiten myös B12-vitamiinilisää, esimerkiksi monivitamiinivalmisteen muodossa.

täytyy myös pitää huoli kalsiumin ja raudan saannista.




Tässä muutamia linkkejä missä on aika reiluhkosti tietoa asiasta

http://www.vegaaniliitto.fi/urheilu.html

http://www.kasviskasari.net/veganismi_ja_urheilu.pdf


kts. myös



Cocovi Hamppuproteiini (jauhe on korkealaatuinen ja luonnonmukaisesti tuotettu. Hamppuproteiini sisältää noin 50% proteiinia, 21% kuituja sekä runsaasti elimistölle tärkeitä rasvahappoja)

Cocovi Chorella-jauhe (yksisoluinen makean veden levä, joka sisältää valtavan määrän elimistöllemme tarpeellisia vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, rasvahappoja ja lehtivihreää. Chlorella on mainio proteiinin lähde ja se sisältää huimat 60 % puhtaasti imeytyvää proteiinia.)





lähde;  noc.fi, cocovishop.com