No herätys oli sitten siinä ennen seitsemää jotta ehdin heti lääkäriin kun se kahdeksalta aukesi. Onneksi ei mennyt kauaa että sain reseptin käteen ja pääsin siskoni ja yhteisen ystävämme kanssa nauttimaan aamupalaa.
Nokka kohti Tammelan Aamuruskoa siis ja puurolle ! Siellä jopa saa onneksi soijamaitoa puuroonsa :)
Myös tampereeln klubilla tulee aina joskus lauantaisin käytyä myöhäisellä brunssilla. Siellä on tarjolla ihan myös soijanakkeja, soijajogurttia, soijamaidot ym. !
Tampereell on myös tällä hetkellä Ranskalainen tori, jolla myydään esim. saippuoita, makeisia, juustoja, laukkuja, kuivattuja hedelmiä, oliiveja, toffeita eli kaikenlaista ranskalaista pikkupurtavaa :). Tori on tampereella vielä 15.8 asti. Netissä lukee että tori aukeaa joka päivä klo: 12, mutta kyllä siellä on ollut jo myyjiä ennen 11 - niinkuin tänäänkin. Voi sitten olla että niitä tulee vielä lisää siinä 12 aikoihin. En itse sitten tiedä.
nuo olivat joitai taikina pötköjä joita oli maustettu tomusokerilla, aika mauttomia, mutta eivät ne pahojakaan olleet.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti